Kunnioitus. [+"haastepostauksen" aloitus]

Heipä hei! Ajattelin aloittaa tälläsen "haastepostausjutun", eli kerron aina joka postauksessa, jostakin hevosesta joka on jäänyt mieleeni tms. 

Päivä 1 Ensimmäinen hevonen, jolla ratsastin.
Päivä 2 Ensimmäinen hevonen, jolta putosin.
Päivä 3 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen.
Päivä 4 Hevonen jota ikävöin eniten.
Päivä 5 Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 6 Kiltein hevonen jonka olen tavannut.
Päivä 7 Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 8 Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä.
Päivä 9 Ensimmäinen lempiponi.
Päivä 10 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny enite.
Päivä 11 Hevonen jolla en ole mennyt, mutta haluaisi mennä.
Päivä 12 Uusin hevostuttavuus.
Päivä 13 Hevonen jolla olen hypännyt isoimman esteen.
Päivä 14 Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti.
Päivä 15 Hevonen jolta olen tippunut pahiten.
Päivä 16 Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 17 Hauskin hevonen jolla olen ratsastanut.
Päivä 18 Hevonen jolla on ihanimmat askeleet.
Päivä 19 Vaikuttavin hevonen.
Päivä 20 Pienin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 21 Suurin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 22 Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut.
Päivä 23 Hevonen jonka haluaisi omaksi.
Päivä 24 Elämäni tärkein hevonen.

Ensimmäinen hevonen, jolla "ratsastin" oli lämminverinen ruuna, Lord Nordkapp. "Lordi" oli isäni ravihevonen, tosin ei ehkä pitäisi puhua menneessä muodossa, heppavanhus ainakin meidän tietojen mukaan vielä elossa ja hyvässä kunnossa sinnittelee. Lordi pärjäsi raviradoilla hyvin, siitä todisteena takkahuoneessa olevat pokaalit ja valokuvat. Montéakin heppa juoksi, joten siksi pääsin pienenä, noin kolmevuotiaana(?) Lordin selkään! 

Ai että, se oli hienoa, nimittäin isolla hepalla ratsastus! Toki iskä toimi taluttajan roolissa ja äiti tukihenkilönä, mutta oli se hienoa. Muistan tuon tapahtuman ihan kuvina mielessäni! :D Pikkuinen pätkä käveltiin, mutta siinä ehti kyllä sattua ja tapahtua! Nimittäin..pikkuinen tyttö, iso kypärä ja ravihevonen. Ei ollut ehkä mikään maailman järjellisin ratkaisu näin jälkeenpäin ajateltuna.. Siitä seuraavassa postauksessa, joka on jo aika suuri vinkki ;) ...

Sitten vähän meidän kuulumisia. 

Tiistaina maastoiltiin, ei niin hyvällä menestyksellä. Awa jumittui koko ajan, ei olisi millään liikkunut eteenpäin. Raippa heilui ja tein kaikkea mahdollista hillumista siellä selässä, muttakun ei! ei! ei! Ei poni voinut liikkua eteenpäin, mentiin sitten peruuttamalla kun en muutakaan keksinyt. Lopulta mikään ei onnistunut, joten jalkauduin. Juoksin Awan vierellä varmaan parisataa metriä ennenkuin nousin takaisin selkään. Silloin päätin että pakko on tähän temppuiluun nyt puuttua, tänään siihen sitten puutuinkin, tämänpäiväisestä kohta. Loppumaasto menikin sitten samalla kaavalla, tosin enää ei tarvinnut jalkautua vaan päästiin pienen kinastelun jälkeen jatkamaan matkaa yhteisymmärryksessä.

Tää on muuten tosi tärkee asia, ei saa antaa hevoselle periksi. Kerran kun sieltä maastosta tullaan hevosen tahdon mukaan pois, toistuu tämä hyvinkin suurella mahdollisuudella seuraavallakin reissulla. Itse tein tätä virhettä paljonkin alkuun Awan kanssa, mutta nyt olen onneksi viisastunut ja haluan että mennään minun tahtoni mukaan, ei hevosen. Tästä suurempia ongelmia, tai ei oikeastaan tätäkään ratkota pelkästään selästä. Tästä päästäänkin tämänpäiväiseen, harjoiteltiin nimittäin kunnioitusta. 

Kunnioittaminenhan on hevosen ja ihmisen välillä A ja O. Yli neljä - viisikin kertaa kevyempi ihminen ei voi pärjätä tuon kokoiselle otukselle voimalla. Hevonenhan vie sinut suoraan pusikkoon, jos tahtoo. Heittää sinut alas selästä, jos tahtoo. Litistää sinut seinään, jos tahtoo. Tässä astuu voimaan kunnioitus ihmisen ja hevosen välillä, ihmisen tulee olla arvojärjestyksessä korkeammalla, ponin täytyy alistua sinun tahtoosi.

Awa  - neljä wee

Olen hyvinkin usein ollut alemmassa roolissa, niin Awan kuin jonkun muun hevosen kanssa. Tänään halusin ottaa itselleni valta-aseman takaisin. 

Tein ihan perusharjoituksia alkuun, peruutusta ja väistämistä sekä pysähtymistä. Awa oli narun päässä kiinni, ei siis vielä tässä vaiheessa vapaana. Ensin näytettiin hammasta sitten takajalkaa, käsitin että Awa luulee olevansa minua ylempänä arvoasteikossa. Tein näitä harjoituksia niin kauan, kunnes hampaiden näyttäminen sekä muu sähellys loppui ja palkitsin porkkanalla. Seuraavaksi päästin hepan irti ja aloin ajaa sitä pois luoltani riimunnarun avulla. Awa esitti kaikenlaisia hyppyjä ja potki - suoraan minua päin. Toistin tätä "ajoa" toosi kauan, kunnes riehuminen ja potkiminen loppui. 

Sitten lähdin kävelemään poispäin hevosesta. Awa mietti hetken, piehtaroi, pörisi ja päätti sitten juosta luokseni. Heilautin heti narua, luokseni ei tulla juosten vaan rauhallisesti kävellen. Awa taisi juosta minua kohti ehkä kolmesti, mutta heilautin aina narua, jolloin Awa kääntyi pois. 

Sitten se tapahtui, Apsu tuli pää alhaalla taakseni ja odotti siinä nätisti. Lähdin kävelemään, hevonen seurasi. Pysähdyin, hevonen pysähtyi. Palkitsin porkkanalla ja päätin harjoitukset tältä päivältä siihen onnistuneeseen suoritukseen ja tunteeseen. 

En siis tarkoita tällä sitä, että olisin jo Awan kunnioituksen saanut, ei se yhdellä kerralla tapahdu. Toistan nyt tätä samaa "leikkiä", vähintään kaksi kertaa viikossa, jospa tää tästä nyt alkais parantua - meidän luottamus toisiimme. Ainakin jaksan siihen uskoa!

Muistakaa siis, älkää antako niille hevosille periksi! (: Anteeksi pieni jaarittelu, mutta oli sellanen fiilis että pakko kirjoittaa!

<3 Nadja